JS-Enviro Oy

Vuonna 2009 perustettu JS-Enviro Oy on vahva ympäristöalan osaaja, jonka toiminnan perustana ovat ammatillinen pätevyys sekä pitkäaikainen kokemus ympäristöalan liiketoimintojen kehittämisestä niin asiantuntija-, kuin johtotehtävissäkin.

Asiakaskuntamme koostuu sekä julkisen sektorin, että yksityisen sektorin toimijoista. Yhtiö on vahvasti verkottunut, voimme siis tarjota asiakkaan käyttöön laajan ja vahvan tietotaidon ympäristöalan eri sektoreilta.

Ympäristöpalvelut

JS-Enviro Oy:n toiminta perustuu pitkän kokemukseni hyödyntämiseen, mutta myös erittäin vahvaan verkostoitumiseen muiden ympäristöalan osaajien kanssa. Asiakas hyötyy verkostoitumisesta: hän saa käyttöönsä laajan asiantuntemuksen ”yhdestä luukusta”. Keskenään verkostoituneet yritykset ovat usein pk-sektorin yrityksiä, joiden yleiskustannusrakenne on pieni. Tämä seikka vaikuttaa merkittävässä määrin tehtävän työn hintaan.

Juha Saajoranta
Toimitusjohtaja
CV Juha Saajoranta


Eero Meskus
Senior Advicer
CV Eero Meskus

Tuotteet ja palvelut

JS-Enviro Oy tarjoaa asiakkailleen ympäristösektorin projektinjohto- ja asiantuntijapalveluita asiakkaan kulloisenkin tarpeen mukaan
joko kokonaispalveluna, tai osana toteutettavaa projektia.

Alla esitettyihin tuotteisiin liittyen tarjoamme hankkeiden kilpailutusta, prosessisuunnittelua, tarvittavia taustaselvityksiä, maasto- ja luontokartoituksiin liittyvää asiantuntemusta sekä lupaprosesseihin ja muihin lainsäädännön vaatimiin tehtäviin liittyviä palveluita.



Referenssit

Tärkeimmät projektit

2015

Luumäen kunta. Kunnan jätevedenpuhdistamolta lähtevän veden hygienisen tason parantamiseen liittyvä UV –laitteiston hankinta, hankkeen esisuunnittelu sekä laitteiston hankinta.

2015

Luumäen kunnan jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan päivitys.

2014

Lemin kunnan pohjoisosan tuulivoimahankkeen luonto- ja ympäristöselvitykset. Projektissa arvioidaan kymmenen tuulivoimalan aiotun sijoituspaikan kasvillisuutta, eläimistöä sekä luonto- ja kulttuurimaisemaa. Juha Saajoranta toimii projektin vastuullisena projektipäällikkönä sekä on osaltaan vastannut ympäristökartoituksista.

2013

Suonenjoen uuden puhdistamon suunnittelun kilpailuttaminen. Tilaaja Suonenjoen kaupunki. Kilpailuttamisprosessin toteutus kokonaisuudessaan.

2013-2014

Suonenjoen kaupunki. Uuden jätevedenpuhdistamon suunnittelun valvonta. Tilaaja Suonenjoen kaupunki

2013

Team Leader Development of Technology for Modernization of Manure Processing Lines, including detailing Plans and Machinery. Preparation of complete Packages, Project Documents for three Livestock Farms in the Leningrad Region. Finnish Ministry of Environment, NEFCO

2012-2013

Orgaanista jätettä käyttävän bioetanolilaitoksen kannattavuuslaskelmat. Työn tilaajina St1, Turun Seudun Jätehuolto Oy, Rouskis Oy, Loimi-Hämeen Jätehuolto oy, Rosk’n Roll Oy sekä Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy

2012

Savitaipaleen Pöksänlahden asemakaava-alueen Natura 2000 arvioinnin tarveharkinta. Työssä arvioitiin em. asemakaava-alueen vaikutuksia Kuolimon Natur 2000 –alueeseen ja tarvetta toteuttaa Natura –arviointi. Projektipäällikön tehtävät sekä raportointi

2011-2012

Tarton kaupungin kaatopaikkakaasun keräilyn ja käsittelyn rakentamisen valvonta. Työn tilaaja Tarton kaupunki. Työ käsitti laadittujen suunnitelmien läpikäynnin sekä kaasukaivojen ja imuputkijärjestelmän sekä kaasun pumppaamon toteutuksen asiantuntijatehtävät.

2011-2012

Lapinlahden kunnan lietteiden käsittelyn kehittäminen, kalkkistabiloinnin suunnittelu, ja lopputuotteen levityksen toteutus. Työn tilaaja Veolia Vesi Oy.

2010

Technical Concept for Chicken manure Plant for ZAO Roskar Chicken Farm. Esiselvitys ja alustavat kannattavuuslaskelmat otsikossa mainitun kanafarmin lannankäsittelyn järjestämiseksi.


Lisää referenssejä löydät linkistä CV Juha Saajoranta